perjantai 30. maaliskuuta 2012

PENNUT NELJÄ VIIKKOA

Tänään pennut muuttivat alakertaan. Yöksi viemme ne kuitenkin yläkertaan "pentulaan" ja silloin kun emme ole kotona, muuten ne saa vilistellä muiden koirien ja kaissan kanssa alakerrassa aivan vapaana.

Tänään kävi ensimmäiset katsomassa uutta laumansa jäsentä. Grizzle uros alias Herra Salonen on löytäny oman laumansa Vaasasta.

Pennut saavat nyt neljäkertaa päivässä ruokaa ja syövät todella hyvin. Pienet terävät hampaat ovat ilmestyneet :)

Pennut valloittaa alakertaa
Ares ihmettelee??
Alfred ja pennut
Juomakupilla






tiistai 27. maaliskuuta 2012

PALLOT

Tänään pennuille laitettiin leluja pentulaan ja niitäkös ihmeteltiin!
Aluksi kukaan ei uskaltanut pediltään liikahtaakkaan, kunnes
Herra Salonen otti ensi liikkeen kohti palloa :)
Paljoa pennut ei leluista vielä piittaa, hereillä olo-ajan  on kivempi painia
kaverin kanssa!

Nyt pitäisi alkaa miettimään H alkuisia nimiä, ehdotuksia otetaan vastaan,
jos joku haluaa pennullee tietyn nimen niin viikonloppuna sitten palataan !



Pennut ei uskalla edes vilkaista palloja 
Mutta Reipas Salonen hyökkää :)




Herra Salonen 

lauantai 24. maaliskuuta 2012

KOIRA VIERAITA :)


Masu tutustumassa pentuihin ja niin Masumainen pieni ihana Borderi!
Masu oli ihan täpinässä, mutta tiesi, että pitää ottaa rauhallisesti ja olla pentujen tasolla:)
Carla otti vieraat hyvin vastaan, ei mitenkään suojellut pentuja .






Masu pentujen ystävä 
Carla tarjosi vieraalleen "kahvit"



Sieltä se Vinski isä kurkkii
Ryhmä kuva



















Vinski Herra ei uskaltanut kuin kaukaa kurkata jälkeläisiään, Vinski on jostain kumman syystä
aina vältellyt pentuja. Sitten alkaakin Vinkin "painajainen" kun pennut tulevat alakertaan.
Aikaisemmin kun meillä on ollut pentuja niin viski on katsellut niitä sohvalta :)

PENNUT KOLME VIIKKOA

Eilen pennut tuli kolme viikkoa.
Pennut maistoivat liotettuja pentunappuja, hyvin maistui :)
Pennut olivat pitkään yläkerran olkkarissa ja koittivat jo tepastella laminaatilla.
Alustalla kaikki kävelevät hyvin , ottavat pikku pyrähdyksiä.
Tänään isä Vinski menee tapaamaan pentuja ja mahdollisesti Carlan paras kaveri Masu.
Koitetaan myös saada video klippi sivuille :)
Mukavaa lauantai päivää kaikille!



torstai 22. maaliskuuta 2012

Profiilikuvat

Huomenna vietetään kolmeviikkos päivää ja silloin pennut saavat maistaa
enimmäiset makupalat :)
Pentujen silmät vielä sinertää, mutta ne muuttuvat ajan mittaan ruskeiksi !


Blue&Tan poika


Blue&Tan  poika


Grizzle Tyttö

Grizzle Tyttö

Grizzle Poika

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Ensimmäinen vieras

Tänään pentulassa kävi ensimmäinen vieras, Mummin pikku Mea.
Carla otti tyynen rauhallisesti Mean läsnäolon :)
Tänään leikattiin pentujen kynnet ja muutama pennuista piti melkoista meteliä.
Grizzle poika on todella kova hännän heiluttaja ja tulee ensimmäisenä ottamaan kontaktia.
Nyt alkaa vaihe tän mä voisin pitää ja tän ja tän :) Kaikki on niin syötävän suloisia!
Kaikki pennut kavelevät jo pikku matkoja !
Viikon päästä saa sitten tulla katsomaan pentuja.
Huomenna "koitetaan" saada jokaisesta profiili kuvat sivuille.






tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kolmatta viikkoa mennään

Pennut on tänään 18 vuorokautta
Pennut koittavat kovasti kävellä, muutama menee jo pienen matkan neljällä jalalla.
Ääntäkin jo lähtee, pientä haukuntaa ja murinaa :)











sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Muutto isompaan "laatikkoon"

Tänään pennut ovat 16 vuorokautta.
Pentulaatikko alkaa käydä ahtaaksi, sillä pennut ovat alkaneet liikkumaan ja leikkimään kovasti.
Tänään pennut siirreettiin isompaan "laatikkoon", jossa ne mahtuvat seuraavat kaksi viikkoa tepastelemaan. Kun pennut tulevat neljän viikon ikään ne tuodaan alakertaan muiden koirien seuraan.
Tänään pennut saivat ensimmäiset matolääkkeet, pienet tahnan palat kitalakeen :)


keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

SILMÄT AUKI :)

Tänään aukesi kolmen grizzle pennun silmät.
Blue & Tan poikien silmät ovat "viirulla", voivat vielä illan aikana aueta.
Tänään syntymästä on kulunut 12 päivää.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Pennut viikon ikäisiä


Tänään pennut ovat viikon ikäisiä :)
Pennut painavat nyt 500-600g ja tietenkin tytöt painavat eniten !
Viikko vielä pitäisi malttaa, niin silmät aukeavat ja sitten elämä alkaa pentulaatikossa.
Profiilikuvat


GRIZZLE TYTTÖ
GRIZZLE TYTTÖ
GRIZZLE POIKA
BULE&TAN POIKA
BLUE&TAN POIKA








maanantai 5. maaliskuuta 2012

Pennut kolmen päivän ikäisiä

Rauhallista on, pennut tyytyväisiä !
Tänään Carla halusi tulla alas moikaamaan muita koiria, iloisesti se juoksi jokaisen luokse, kuin kertoakseen pennuistaan mutta pian tuli kiire takaisin yläkertaan pentujen luokse !




sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Pennut kahden päivän ikäisenä

Pentulaatikossa ei kuulu inahdustakaan, pennut nukkuvat ja syövät ja ovat tyytyväisiä.
Pikkuruisessa huoneessa jossa Carla ja pennut asustelevat on ensimmäisenä vuorokautena melkein 30 astetta lämmintä, tänään tiputin läpöä 28 asteeseen.


PENTU "MYTTY"
POIKA,POIKA,TYTTÖ

Carla tarkkailee pentulaatikkoa vuoteelta
PIKKU NASSUT



       

Ensimmäinen punnitus

Toisena päivänä punnitesen pennut. Kaikille pennuille oli tullut painoa 60-160g,
 joka osaltaan kertoo, että pennut voivat hyvin ja saavat tarpeeksi maitoa.


lauantai 3. maaliskuuta 2012

Pennut päivän ikäisinä

Ensimmäinen yö meni hyvin pennut tyytyväisinä syövät ja nukkuvat.
Kaikki pennut ovat todella terhakoita.  Carla on tyytyväisen oloinen. Hoitaa hyvin pentuja, maitoa tulee hyvin, Carlalla on todella hyvä ruokahalu :)





Kaksi urosta on väriltään melkovarmasti Blue & tan.

Carlan pennut

H pentue syntyi 2.3 perjantai aamupäivänä
3 poikaa ja 2 tyttöä
Pojista kaksi on väriltään Blue&tan
kaikki painoivat 200-220g välillä